Helmikuu taakse jäi

sunnuntai 6. maaliskuuta 2016

Hitsi, että tämä aika juoksee ja vauhdilla. Ihan uskomatonta, että helmikuu on ohi ja tätä vauhtia myös maaliskuu, kun nyt elellään jo maaliskuun kuudetta päivää.

Helmikuu on nykyisin vähän sellainen juhla- ja herkuttelukuukausi. On tyttöjen syntymäpäivää, kaksostenpäivää, Runebergin päivää ja tietenkin laskiainen. Herkkuja on siis tullut ahdettua napaan ihan kiitettävästi. Onneksi liikuntainnostus on pitänyt pintansa, muuten olisin varmaan paisunut kuin pullataikina, mutta mistään laihtumisesta on turha kyllä näillä herkutteluilla haaveilla.

Helmikuussa on useampana päivä alkanut pieni kevätfiilis nousta pintaa. Vaikka lunta vielä vähän on, ovat päivästi selvästi lämpimämpiä ja lintujen iloinen sirkutus kuuluu ulkona. 

Helmikuussa meillä:





4 people left comments on: "Helmikuu taakse jäi "